Samettiin kätketty Äänikirja

4/5

Kirjoittaja: Kristiina Vuori

Äänikirja

Johdanto

Kristiina Vuori vie lukijan kymmenennessä romaanissan Samettiin kätketty 1640-luvun Turkuun missä kätilönä toimiva Margareta jäljittää pahantekijää. Tarina saa alkuunsa, kun kaupungista löytyy kuollut vastasyntynyt ja vauvan äitiä etsitään, häntä odottaa mestauspölkky. Kyseessä on koukuttava tarina joka perustuu tositapahtumiin. Miten kiihkeä, intohimoinen ja kielletty suhde vaatii lopulta uhreja ja miten naisen oikeuksia siihen aikaan ei ollut olemassakaan, nainen oli miehen omaisuutta. Samettiin kätketty äänikirja on hieno kuvaus 1600-luvun elämästä ja tavasta toimia. Kyseessä on opettavainen tarina, rajukin mutta totuudentuntuinen.

Samettiin kätketty äänikirja ilmainen on äänittänyt kokenut Krista Putkonen-Örn. Äänikirjan pituus on 12 tuntia ja 26 minuuttia pitkä. Kirja julkaistiin vuonna 2021.

Kirjasta: Samettiin kätketty

Samettiin kätketty äänikirja kertoo nuoren Margareta Perintyttärestä joka toimi kätilövaimona 1640-luvulla Turussa. Margaret on jäänyt leskeksi eikä hänellä ole omia lapsia. Kätilöntyössä hän pääse kurkistamaan miten ihmiset elävät elämäänsä, hän käy ahtaaksi asuvien savupirteissä ja hän käy loistokkaissa porvariskodeissa.

Hän itse asuu vuokralla pienessä puutuvassa Lintulan talon tontilla keskeisessä Turussa, Aninkaisten kadulla. Häneen ikkunaan voi koputtaa suoraan kadulta ja se on hänen työssään tärkeää, kätilön pitää olla aina valmiina ja aina tavoitettavissa.

Samettiin kätketty äänikirja ilmainen kertoo tarinassa, miten eräänä aamuyönä löydetään Aurajoen avannosta kuollut vastasyntynyt vauva. Vauva on kiedottu purppuranväriseen samettiin. Tapahtuma herättää ihmetystä ja kuohuttaa koko kaupunkia. Niinpä oikeuskollegiossa työskentelevä ja pormestarina toimiva Schaeferin määrää velvoitettua raatia etsimään vastasyntyneen taposta epäiltyä synnintekijää ja pistämään hänet oikeuteen eteen. Lain mukaan hän joutuu mestauspölkkyyn. Yhteensä viisi kaupunkikätilöä määrätään tehtävään, pahantekijän etsimiseen.

Pormestari Schaeferin myöntää Samettiin kätketty äänikirja tarinan mukaan näille kätilöille ”lypsäjille” jopa poikkeusluvan. Poikkeusluvan mukaisesti kätilöillä on oikeus liikkua kaupungissa myös ehtookellojen soimiseen jälkeen, jos siihen on tarvetta, kunhan synnintekijä löytyy.

Samettiin kätketty tarina on surullinen kuvaus 1600-luvulla eläneiden naisten elämästä.  Siihen aikaan naisten oikeuksia ei ollut olemassakaan. Naisia omistivat ja hallitsivat miehet. Ensin heidän usein miten väkivaltaiset isät ja sen jälkeen samoin tekevä aviomies. Äidit olivat alistettuja, yrittäen suojella tyttäriään väkivaltaisesta isästään jo nuoria tyttöjä naitettiin usein leskimiehelle joka oli tyttöä reippaasti vanhempi. Naisilla ei ollut oikeuksia edes omaan kehoonsa eikä varsinkaan omaan elämään. Tämä varmisti 1600-luvun uskomukset ja lait. Ei ollut väliä oliko nainen köyhä vai rikas, rahvas vai porvaristo. Oikeuksia omaan päätöksentekoon ei ollut.  Tämä käy selväksi kirjan tarinassa.

Kirjailijasta: Kristiina Vuori

Kristiina Vuori syntyi vuonna 1967 Järvenpäässä. Vuori on kirjailija. Hän toimi aiemmin tiedottajana. Nykyään hän on vapaa kirjailija. Kristiina Vuori on hänen taiteilijanimensä. Vuori on kertonut miettineensä historiallista romaanin kirjoittamista yli kolme vuosikymmentä. Kun Vuori tarttui kynään synty esikoiskirja Näkijän tytär. Näkijän tytär oli huima menestys julkaisuvuotena 2012, se oli vuoden myydyin esikoiskirja Suomessa.

Tämän jälkeen Vuori on julkaissut kirjan noin kerran vuodessa. Hän on kirjoittajana keskittynyt naisista kertoviin historiallisiin romaaneihin. Vuoren kirjojen tapahtumapaikat ovat ei puolella Suomea ja kirjoissa kuvataan tarkasti elämää ja naisten asemaa Suomessa vuosisatojen takaisessa arjessa. Aluksi Vuori kirjoitti fiktiivisiä tarinoita, jotka sijoittuivat keskiaikaan. Myöhemmin kirjoihin on tullut mukaan todellisia historiallisia henkilöitä ja tapahtumia ja keskiajasta on siirrytty tarinoissa renessanssiin.

Kuuntele Ilmaiseksi: