Arvokuljetusryöstäjä Äänikirja

4.3/5

Kirjoittaja: Harri Nykänen

Äänikirja

Johdanto

Arvokuljetusryöstäjä: Matti Sarenin mafiaelämä on Harri Nykäsen tositapahtumaan perustuva True Crime genreen kuuluva teos Matti Sarenin elämästään kansainvälisenä rikollisena. Saren teki postiryöstöjä, pankkiryöstöjä sekä lopulta myös elokuvamaisesti suoritettuja arvokuljetusryöstöjä. Yhden ryöstön saaliiksi jäi kymmeniä miljoonia kruunuja. Ryöstöjengi, kaikki kavereita keskenään, ruvettiin kutsumaan Ruotsin Mafiaksi. Saren tunsi Ruotsin kuuluisimpia rikollisia, ja oli itsekin yksi heistä. Saren asui Ruotsin lisäksi myös muun muassa Ranskassa missä hän jatkoi rikollista toimintaansa. Arvokuljetusryöstäjä Sarenin elämä on ollut tapahtumarikas mutta myös synkkä, kuoleman varjo seurasi häntä vuosia.

Arvokuljetusryöstäjä: Matti Sarenin mafiaelämä kirja julkaistiin vuonna 2019. Arvokuljetusryöstäjä äänikirja on äänittänyt Jukka Pitkänen.  Arvokuljetusryöstäjä äänikirja ilmainen on kestoltaan noin 6 tuntia.

Kirjasta: Arvokuljetusryöstäjä

Kirja alkaa Sarenin viimeisestä arvokuljetusryöstöllä, Suomen historiassa yksi suurimmista rikostapauksista, kun Saren jengeineen ryöstää elokuvamaisella tyylillä pakottavat konepiistoolilla uhaten arvokuljetusauton kuskia ulos autostaan keskellä kirkasta päivää Turun moottoritiellä. Ryöstö kuitenkin epäonnistui ja tunnettu Arvokuljetusryöstäjä sai pitkän vankeustuomion.

Tämän kerrottuaan huippu dekkarikirjailija Harri Nykänen vie tarinan alkuun, Sarenin lapsuuteen. Sarenin isä kuoli Sarenin ollessaan vasta pieni lapsi. Muuttokuorma lähti Suomesta Tukholmassa sijaitsevaan lähiöön. Saren ei koulussa viihtynyt mutta oli kiinnostunut urheilusta. Ruotsissa teini-ikäinen Saren tutustui rikollisiin. Yhdessä he varastivat kassakaappeja ja Saren jengeineen ruvettiin kutsumaan Ruotsin Mafiaksi.

Mitä enemmän rikoksia Saren jengeineen tekivät mitä enemmän rikollisia he oppivat tuntemaan. Itse asiassa niin Saren tutusti Ruotsin kovimpiin ja kuuluisimpiin rikollisiin. Kun kuuntelee Arvokuljetusryöstäjä äänikirja, Ruotsin alamaailma tulee hyvinkin tutuksi. Kirjassa kerrotaan Sarenin liikkuvan muun muassa Helvetin enkeleiden ryhmälaisten kanssa sekä Italian mafian, Ruotsissa tosin vaikuttavan, perheenjäsenten kanssa sekä alamaailmassa liikkuneet julkkikset esimerkiksi näyttelijä Mikael Persbrandt. 

Saren matkusti ja toimi myös maailmassa. Kolumbiassa Saren teki yhteistyötä huumekartellin kanssa ja Ranskassa hän pyöritti ravintolaa missä muun muassa Gambinon mafiaperheen jäseneitä kävi. Oltuaan aikaansa maailmalla Saren palasi Suomeen ja toteutti täällä ammattimaisesti pankkiryöstöjä sekä arvokuljetusryöstöjä. Kun Saren ryösti Suomen Pankin Turussa, hän sai saalikseen 1,5 miljoonaa euroa.

Saren kertoo Arvokuljetusryöstäjä: Matti Sarenin mafiaelämä muistelmissaan, että elämä rikollisena ei ole tavoiteltava asia. Elämä oli rankaa ja rikollisen elämän oli hyvin vaikeaa sovittaa arkeen. Kuolema oli myös läsnä jatkuvana varjona, kun hänen ystäviään kuoli ja häntäkin yritettiin viedä päiviltä. Kirja on sekä kuvaus alamaailman kylmästä maailmasta sekä varoitus. Saren vannoo nyt jättävänsä rikollisen elämänsä taakseen.

Arvokuljetusryöstäjä julkaistiin vuonna 2019. Arvokuljetusryöstäjä äänikirja ilmainen on äänittänyt Jukka Pitkänen.  Arvokuljetusryöstäjä äänikirja on kestoltaan noin 6 tuntia.

Kirjailijasta: Harri Nykänen

Harri Kalervo Nykänen syntyi vuonna 1953 Helsingissä. Hän on suomalainen rikoskirjailija sekä toimittaja. Nykänen toimi rikostoimittajana Helsingin Sanomissa kesään 2001 saakka. Häntä tunnettiin itsepäisenä tutkivana journalistina. Nykänen on voittanut monta palkintoa toimittaja työstään. Nykyään Nykänen työskentelee vapaana kirjailijana.

Kirjoissaan Nykänen usein kuvaa alamaailmaa sekä sen toimintatapoja ja pelisääntöjä rikollisten näkökulmasta. Hänen kirjoissaan päähenkilö on usein pikkurikollinen, peluri ja ilmiantaja. Toimittaja työnsä anisosta Nykänen tietää mistä hän kirjoittaa. Nykänen on tunnettu Raid-kirjasarjastaan, Ariel Kafka-kirjasarjastaan sekä Johnny & Bantso kirjasarjastaan. Nykänen on kirjoittanut myös yli kymmenen muuta teosta. Hänen kaikkia teoksia yhdistää se, että kaikissa teksteissä on jonkun näköinen yhteys rikollisen maailmaan.

Kuuntele Ilmaiseksi: